20.05.2004
Sudenpentukauden päätöstapahtuma Virpiniemessä
Koko lippukunnan sudenpentuosaston viimeinen yhteinen kokoontuminen järjestettiin Virpiniemessä tiistai-iltana 18.5 2004. Iltaa vietettiin nuotion äärellä kevään sateisimpana päivänä, mutta se ei osallistujia haitannut. Osanottajia vesisade tosin karsi, sillä mukana oli ainoastaan kymmenkunta urheaa sudenpentua sekä lähes saman verran johtajia ja sudenpentujen huoltajia.
Ilta jakaantui kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Laura veti osallistujille kevennetyn iltanuotio-ohjelman leikkeineen ja lauluineen. Tutuksi tulivat Suomisen perhe sekä suuren suosion saanut Naps-leikki, joka sekoitti melkein kaikkien laskupäät. Toinen osa koostui yhteislauluista, joita säestämään olimme saaneet lainaan trubaduurin partiolippukunta Pohjolan Pirteistä. Kiitokset Tiinalle ja kitaralle! Kolmas osa illasta olikin sitten se odotetuin: letun paistoa usealla eri tavalla ja tyylillä. Lettujen lisäksi hiillokselle päätyivät myös makkarat, joita yllättäen löytyikin enemmän, kuin niille oli syöjiä. Illan ohjelma jatkui lopulta lähes kolmituntiseksi, ennen kuin kaikki letut oli syöty, makkarat paistettu sekä mehut ja kahvit juotu. Vesisateesta ja vähäisestä osanottajamäärästä huolimatta kaikki mukana olijat viihtyivät illassa ja myös järjestäjille jäi tapahtumasta hyvä ja iloinen mieli.
Toiminta jatkuu ensi syksynä uusin kujein unohtamatta kuitenkaan kesäleiriä…
KN
Takaisin