Jäsenasiat
Tälle sivulle on koottu Putaan Vilkkaat ry:n sekä Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n jäsenasioita. Suomen Partiolaiset on suomalaisten partiolaisten keskusjärjestö. Putaan Vilkkaiden jäsenyys tuo siis automaattisesti myös Suomen Partiolaisten jääsenyyden ja siihen liittyvät edut.
Jäseneksi ilmoittautuminen
Putaan Vilkkaat järjestää syksyisin elokuun puolivälissä ilmoittautumistilaisuuden sekä vanhoille että uusille partiolaisille. Putaan Vilkkaiden ja Suomen Partiolaisten jäseneksi ilmoittaudutaan täyttämällä jäsentietojen ilmoituslomaketta, joka palautetaan ilmoittautumisen yhteydessä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Ilmoittautumislomakkeiden tiedot jäävät ryhmänjohtajan käyttöön ja niitä käsitellään luottamuksellisesti.
Jäsenrekisteri
Putaan Vilkkaiden uusien jäsenten tiedot lisätään syyskuun alussa Suomen Partiolaisten jäsenrekisteriin, Polkuun. Polkua käytetään jäsentietojen ylläpitoon sekä jäsenlaskutuksen lähteenä.
Jäsenmaksu ja jäsenedut
Jäsenmaksun maksettuasi saat osallistua lippukunnan, piirin ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n toimintaan. Samalla liityt koko kansainvälisen partioliikkeen jäseneksi.
Maksuun sisältyy sekä Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n että partiopiirin jäsenmaksu. Samalla peritään myös Putaan Vilkkaiden jäsenmaksu. Muista käyttää laskussa mainittua viitenumeroa sekaannusten välttämiseksi.
I-maksun maksaa perheen ensimmäinen partiotoimintaan osallistuva jäsen ja kaikki yli 17-vuotiaat partiolaiset. Tämän maksun maksaneet saavat Partio-lehden ja 17 vuotta täyttäneet myös Partiojohtaja-lehden. II-maksun maksavat saman perheen muut alle 17-vuotiaat partiolaiset. Tähän maksuun ei sisälly lehtiä.
Kun maksat jäsenmaksusi eräpäivään mennessä, saat postissa jäsenkortin, joka on voimassa vuoden kerrallaan. Säilytä korttia huolellisesti, sillä sitä tarvitaan erityisesti isommissa partiotapahtumissa.
Suomen Partiolaisten jäsenyyden kautta saat hyödyllisiä jäsenetuja.
Osoitteen muutokset
Tee osoitteen muutokset käyttämällä Suomen Partiolaisten osoitteenmuutosilmoitusta osoitteessa http://www.partio.fi/osoitteenmuutos.php. Muutosilmoitus välittyy jäsenrekisteriin sekä Partio-lehden postitukseen.
Partion lopettaminen ja eroaminen
Mikäli haluat lopettaa partion ja erota lippukunnasta sekä Suomen Partiolaisista, voit tehdä sen ilmoittamalla siitä kirjallisesti jäsenrekisterin hoitajalle. Käytä ilmoituksessa jäsentietojen ilmoituslomaketta, jolloin lippukunnan jäsenrekisterin hoitaja saa riittävät tiedot rekisteripäivitystä varten.
Lisätiedot
Mikäli tarvitset lisätietoja jäsenasioihin liittyen, ota yhteys Putaan Vilkkaiden jäsenrekisterin hoitajaan.