Vaeltajat
Vaeltajat, keitä me olemme...
Me vaeltajat olemme yli 14 vuotiaita, vartiosta ulos kasvaneita partiolaisia, jotka haluavat kuitenkin olla vielä toiminnassa täysillä mukana. Tavallisesti vaeltajat eivät toimi johtajina lippukunnassa, mutta johtajuus ei ole este vaeltajatoimintaan osallistumiselle. Vaeltajaksi pääsee vain osallistumalla keväisin järjestettävälle pykällykselle.
... ja mitä me teemme?
Helpotamme johtajien taakkaa auttamalla tapahtumien järjestämisessä ja hoidamme muitakin sekalaisia hommia, joita ei voi pistää sudenpentujen tai vartiolaisten tehtäväksi. Lisäksi järjestämme omia, vähän vaativampia, vaelluksia, retkiä ja reissuja. Osallistumme myös kilpailuihin ja erilaisille kursseille.
Mistä tunnistaa vaeltajan?
Vaeltajalla on partiopaitansa oikean taskunsa laskoksessa vaeltajamerkki. Lisäksi vaeltajalla on vihreä pillinaru, mutta jos vaeltaja on oikeutettu kantamaan vartionjohtajan mustaa pillinarua tai partionjohtajan valkoista pillinarua, kantaa hän sitä, eikä vihreää pillinarua.
Valtermannilla, eli vaeltajaosaston johtajalla, on muuten samanlainen merkki, kuin vaeltajilla, mutta se on kullanvärinen. Valtermannin pillinaru on valkoinen, koska valtermanni on aina partionjohtaja.
Vaeltajan merkki Valtermannin merkki