Kilpisjärven vaellus 2002

Keväällä 2002 päätimme lähteä vaeltajien kanssa pitkälle vaellukselle. Pohdimme yhdessä mahdollisia vaelluskohteita, kuten U.K.K:n kansallispuisto, Koronuoma, Karhunkierros jne… Päätimme kuitenkin lopulta, että lähdemme Kilpisjärvelle tutustumaan karuun käsivarren luontoon, näkemään Kilpisjärvi ja tietenkin Saana.

Lähtijöitä oli neljä: Akseli "Vexu" Kerola, Tapio "Fabio" Rautio, Tuukka Kettunen ja Tero Pelkonen. Kokoonnuimme pari kertaa suunnittelemaan retkeä yhdessä. Oli otettava huomioon paljon asioita. Reitti piti suunnitella, kartat ja varusteet hankkia, ottaa selvää maastosta ja yöpymispaikoista ja ruokalistat piti suunnitella.

Lähtöä edeltävänä iltana tarkistimme rinkat, että kaikki tarpeellinen oli mukana ja pakkasimme auton valmiiksi, että aamulla saisimme vain lähteä liikenteeseen kohti pohjoista ja tuntureita.

Tässä olevista näkee isommat versiot kuvia klikkaamalla.

1. Päivä:

Aamulla keräsimme kaikki kyytiin ja nostimme kytkintä. Ensimmäinen kerran pysähdyimme rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa. Haaparannasta ostimme tietenkin isot säkilliset karkkia ja jotain muutakin ruokaa. Nauroimme makeasti ystävillemme ruotsalaisille huomattuamme erään myyntiartikkelin kaupassa; olueen säilöttyjä makkaroita säilykepurkissa. Ruotsalaista herkkua ilmeisesti. Sille hekoteltuamme jatkoimme matkaamme kohti pohjoista.

Matka Haukiputaalta Kilpisjärvelle on yhdelle kuskille vähän liian rankka urakka ajettavaksi yhdellä kertaa, joten yövyimme Muoniossa mukavassa hirsimökissä Kangosjärven rannalla. Illalla tietenkin saunoimme ja yön nukuimme hyvin.

2. Päivä:

Lähestyessämme Kilpisjärveä, haukoimme henkeämme jokaisen mutkan ja notkon jälkeen. Maisemat vain muuttuivat koko ajan jylhemmiksi ja karummiksi. Näkymät olivat kertakaikkisen upeita.

Kilpisjärvelle päästyämme tankkasimme auton, ja päätimme lähteä käymään Norjan puolella maisemia katsomassa. Norjan puolella näköalat vaihtuivat, jos mahdollista, vieläkin upeammiksi. Hoksasimme tien vierellä olevan pienen, mutta aika korkean vesiputouksen. Meidän oli tietenkin pakko päästä kiipeilemään lähemmäs putousta. Norjassa jotkut tunturit kohoavat jopa yli kahteen kilometriin. Wau! Suomen korkein tunturi, Halti, on "vain" reilut 1300m korkea.

Ajelimme jonkun matkaa vuoren rinteellä vuonon vieressä. Välillä tie kaarsi vuoren sisäänkin tunnelina. Eräässä pienessä kalastajasatamassa vuonon rannalla saimme päähänpiston maistaa jäämeren vettä. Ja olihan se ainaski kymmenen kertaa suolaisempaa ja sata kertaa kirkkaampaa, kuin meidän merivesi on. Ja jääkylmää kuin jäämeren pitääkin olla.

Paluumatkalla kotisuomeen löysimme vähän edellistä isomman vesiputoiksen. Pysähdyimme katsomaan sitä. Putouksen nimi on Morsiushuntu. Teron piti luonnollisesti päästä kastelemaan itsensä putouksen kuohuissa. Valmistimme ruokaa putouksen lähellä veden pauhua kuunnellen. Pauhu oli mahtava ja ruoka maistui!

3. Päivä:

Kolmantena päivänä aloitimme varsinaisen vaelluksen. Kävelimme Haltille vievää reittiä pitkin. Emme toki aikoneet kävellä Haltille asti, koska se on noin 70km reissu suuntaansa. Tarkoituksemme oli kävellä parikymmentä kilometriä reitin alkupäästä.

Noustessamme ylöspäin, kaikki puusto lakkasi noin kuudensadan metrin korkeudella merenpinnasta. Sen yläpuolella kaikki kasvillisuus on alle kymmensenttistä. Maasto oli tosi karua. Tuntui oudolta nähdä mökki yli kaksi tuntia ennen perille pääsyä, kun on tottunut tiheissä metsissä kulkemaan. Luntakin löysimme sieltä täältä, vaikka oli jo kesäkuun loppu.

Kävellessämme reittiä pitkin näimme Saanan monesta eri kuvakulmasta. Tässä on yksi hienoimmista Saanasta ottamistamme kuvista. Kuva ei tietenkään tee oikeutta todelliselle maisemalle, mutta siitä saa jonkinlaisen hajun, miten upeat maisemat meillä todellisuudessa oli.

Reitti kulkee parin kilometrin matkan Norjan puolella.  Rajan kohdalle oli pystytetty kyltti kertomaan rajasta, mutta muuten rajan paikan saattoi nähdä vain kartasta. Siinä ei ollut aitaa, eikä mitään vartiointia. Vähän on eri meininki, kuin Venäjän rajalla. Norjan puolelta löysimme mukavan puron ja laitoimme ruokaa jälleen Norjassa.

Oli jo melkein yö saapuessamme autiotuvalle noin 20km vaellettuamme. Meitä väsytti niin kovasti, että kömmimme välittömästi makuupusseihin ja ei kulunut kuin muutama minuutti, kun nukuimme kaikki sikeästi.

4. Päivä:

Voitte uskoa, kuinka mukavaa on syödä korkealla tuntureiden keskellä täydellisessä rauhassa hyvää retkiruokaa, kun on kunnolla nälkä. Virkistyttyämme jatkoimme vaeltamista. Palasimme puolet edellisen päivän matkasta takaisinpäin. Halusimme viettää yhden iltapäivän ja illan autiotuvassa keskellä jänkhää.

Saapuessamme mökkiin siellä oli mies, joka kertoi olevansa Norjan kansalainen, mutta hän osasi puhua suomea hyvin.  Hänen kanssa oli mukava keskustella kaikenlaisista asioista. Illan mittaan mökkiin kertyi meidän viiden lisäksi vielä ainakin viisi tai kuusi ihmistä. Se autiotupa ei ollut todellakaan autio sinä yönä, mutta sopu sijaa antaa. Eipä tullut kylmä!

5. Päivä:

Vaellus takaisin Kilpisjärven rantaan sujui ilman onnettomuuksia vesikuuroista ja vaikeasta maastosta huolimatta. Rajavartioston helikopteri lenteli alueella useamman kerran. Reitillämme oli niin mutaisia alueita, kuin isoja jopa reilusti yli metrin kokoisia kiviä kasoissa, joiden yli polkumme meni. Onneksi emme itse tarvinneet helikopterin apua. Olimme väsyneitä päästessämme auton luo.

Söimme Kilpisjärven rannalla. Tero ja Tuukka kävivät ruokailun jälkeen uimassa Kilpisjärvessä. Vesi oli noin 5-asteista. Minä ja Tapio tyydyimme jalkojen uittamiseen jäätävässä vedessä.

Myöhemmin iltapäivällä Tero sai jostain käsittämättömästä lähteestä ylimääräistä energiaa ja päätti lähteä kiipeämän Pikku-Mallan huipulle. Ensimmäinen kuva on otettu leiripaikaltamme tien vierestä Kilpisjärven rannalta Pikku-Mallalle päin ja toinen kuva on otettu huipulta leiriämme kohti.
 

6. Päivä:

Kuudennen päivän aamulla oli aika vaelluksen kohokohdalle. Oli aika kiivetä Saanan huipulle. Saanalle voi kiivetä ilman kiipeilyvarusteita vain pohjoisreunalta. Muilla sivuilla on monen sadan metrin pystysuora pudotus, kuten alla-olevasta kuvasta näkyy.

Nousu alkoi todella pitkiä portaita pitkin. Kun portaat loppuivat, luulimme olevamme jo kohta huipulla, mutta ei. Vielä oli noin kaksi kilometriä polkua huipulle ja koko ajan noustiin melko jyrkästi. Saanan huippu on 1029m merenpinnan yläpuolella. Korkeuseroa Kilpisjärven pinnan ja Saanan huipun välille kertyy noin 550m. Päivä oli melko kylmä, tuulinen ja sateinen, mutta kyllä siinä kiivetessä kuitenkin pääsi tulemaan hiki.

Olimme koko ajan odottaneet, että saisimme katsella upeita maisemia Saanan huipulta, mutta luontoäiti oli selvästi eri mieltä kanssamme. Koko Saanan huippu oli pilven sisällä, joten näkyvyys oli vain kymmenkunta metriä. Vain hetkellisesti tuuli puhateli pilveen rakoja, että alla oleva maasto näkyi kohtalaisesti. Huippu kuitenkin löytyi, ja saimme laittaa omat pikkukivemme Saanan korkeimmalle paikalle ja samalla nostaa Saanan korkeutta muutamalla sentillä. Tapana on, että kaikki huipulla kävijät laittavat kiven korkeimmalle kohdalle.

Matka alas sujui joutuisasti, koska hölkkäsimme portaat alas. Se oli hauskaa.  Autolle päästyämme lähdimme ajamaan takaisin kohti Muoniota. Ajomatka sujui hyvin matkustajien torkkuessa.

Kangosjärvellä valmistimme taas hyvää ruokaa, lämmitimme saunan ja saunoimme pitkään ja antaumuksella. Se teki hyvää.

7 Päivä:

Kotimatka sujui hyvin, ja rauhallisesti retkeä muistellessa. Ruotsalaisiakin kävimme tapaamassa, ja säkit ostamassa. Oli mukava tulla kotiin. Kaiken kaikkiaan vaellus onnistui varsin hyvin. Otimme paljon valokuvia, joista osa on nähtävänä tässä. Kaikki kuvat ovat nähtävänä täällä .

Vexu