Haukipudas.com

(sivu keskeneräinen!)


Korouoman vaellus 2004


Kesän 2004 vaelluskohteeksi valitsimme Korouoman kansallispuiston Posiolla. Koronuoma on ikivanha repeämälaako. Laakso on parisenkymmentä kilometriä pitkä, satoja metrejä leveä ja paikoin yli sata metriä syvä kanjoni. Vaelluksella olivat mukana Tero (vas.), Tuukka, Lauri, Akseli ja Niko (oik.).



Saavuttuamme Posiolle Korouoman läheisyyteen, etsimme rauhaisan metsänpalasen, missä yövyimme ensimmäisen yön. Alueella oli selvästi ollut metsäpalo muutaman kymmentä vuotta aikaisemmin. Kaikkialla oli hiiltyneitä keloja. Metsä oli kuitenkin toipunut varsin hyvin palosta. Kankaan nimi oli Palonenäkkeenvaara.



Aloitimme vaelluksen kanjonin luoteispäästä. Halusimme kulkea osan matkaa sellaista osaa kanjonista, mikä ei ole paljon kuljettu. Laskeuduimme laaksoon vajaa kymmenen kilometriä ennen kuin valmisteltu vaellusreitti alkaa. Maasto oli haastavaa ja melko vaikeakulkuista. Etenimme varsin hitaasti. Kanjonin pohjalla oleva korojoki mutkittelee paljon, maasto oli soista ja karttaan merkatut pitkospuut olivat lahonneet käytännössä kokonaan. Niistä näkui vain pieniä pätkiä sammaleen seasta sieltä täältä.


  

  


Näimme paljon erilaisia eläimiä ja harrastimme jonkin verran luontokuvausta. Tässä niistä parhaat otokset.



Ensimmäisen kerran pysähdyimme laittamaan ruokaa Koivukönkään vieressä olevalla laavulla. Koivuköngäs on hieno koski merkatun vaellusreitin alkupäässä. Koski kulkee ehkä kymmenen metriä syvän kapean laakoson pohjalla. Kuvassa Tero pesemässä astioitaan koivukönkään kuohuissa.


  
Yksi mieleenpainuvimpia löytämiämme asioita oli vanha, ainakin vuosi sitten kuolleen ison eläimen jäänteet. Jäljellä eläimestä oli vain karvoja ja joitain luita. Eläin oli selvästi jonkun suuren eläimen syömä. Luissa oli murtumia ja hampaanjälkiä. Olisikohan asialla ollut susi tai karhu. Veikkasimme, että luut olivat hirven luita. Jos joku tietää paremmin, nin kertokaa.


  
Metsä kanjonin pohjalla on vanhaa ja koskemattoman näkoistä. Alue on julistettu jo kauan sitten vanhojen metsien suojelualueeksi. Maisema on tosi kaunista ja vehreää.